Pihtiputaan urheilukenttä täyttyi sununtaina 26.10.2008 kävelytestiin osallistujista ja osa ulkoilijoista lähti kiertämään valaistun ladun pururataa Ritovuorelle. Testin ja ulkoilulenkin jälkeen kokoonnuttiin Jukolaan kuulemaan monipuolisia terveyteen ja liikuntaan liittyviä alustuksia.
Pihtiputaan Sydänyhdistyksellä oli oma infipiste jossa jaettiin sydänterveyteen ja kävelyyn liittyvää materiaalia terveyspäivän osanottajille.
2013687.jpg
Fysioterapeutti  Sari Tuohimetsä kertoi kävelytestin tuloksista jossa vertailtiin kunnanjohtaja Erkki Nikkilän ja liikuntsihteeri Alpo Kokkosen testin tuloksia.

2013652.jpg
Kun kunnanjohtaja ja liikuntsihteeri kumpikin olivat ikäänsä vastaavassa kunnossa jouduttiin kisailua jatkamaan vielä puristusvoiman testaamisella.

2013656.jpg
Lääkäri Asko Aunola puntaroi alustuksessaan ikääntymistä ja liikunnan tarvetta.

2013659.jpg
Runsas yleisö seurasi tarkkaavaisestu alustuksia.

2013666.jpg
Erityisen suosittu oli verenpaineen, verensokerin ja puristusvoiman mittaupisteet.

2013662.jpg
Välillä mittausnurkkauksessa oli oikein tungosta.

2013670.jpg
Eittämätön kohokohta alustuksissa oli apteekkari Marianne Enäkosken lämminhenkinen ja koskettava alustus hyvinvoinnista ikääntyvän näkökulmasta ja mielenterveydestä ja lääkityksestä.

2013675.jpg
Lauri Puurula voitti Pihtiputaan Sydänyhdistyksen arvontaan antaman rengasliukuri, jonka yhdistykselle oli lahjoittanut Patalahden St1:n Jämsästä.